oh2kku.ham.fi Powerpole-etusivu

Powerpole-galleria

Täältä löytyy muutamia kuvia selityksineen käytännön Anderson Powerpole sovellutuksista ja työkaluista sekä muutama sananen Powerpolen asennuksesta kaapeliin.

Työkalut ja Powerpolen asennus

Halvempi puristustyökalu

Halvat Powerpole-pihdit

Ylläolevassa kuvassa on pihdit, jotka ovat jenkeissä olleet varsin yleisiä Powerpolejen puristusliitoksissa. Niitä ei ole erityisesti Powerpolejen puristamiseen suunniteltu, mutta ovat suurin piirtein sopivat ja maksavat noin 10 taalaa (nämä pihdit ovat malliltaan Gardner Bender GS-88). Näillä pihdeillä puristamisessa on syytä olla huolellinen, hyvät kuvitetut puristusohjeet löytyy mm. West Mountain Radion sivuilta. Lyhyesti referointuna 30 A kontaktin puristaminen kuorittuun johtimeen tapahtuu seuraavasti:

  1. Ensimmäinen puristus tapahtuu leikkurin jälkeen lähimpänä pihtien kärkeä olevalla muotilla. Kontakti asetetaan muottiin niin, että kontaktin johdinsylinterissä oleva sauma tulee pihtien puristussylinterin pohjaa vasten, siis vastakkaiselle puolelle "nyppylästä". Kontaktia ei saa rutistaa kuin johdinsylinterin kohdalta, kielekkeen tulee jäädä puristuksessa koskemattomaksi. Puristuksessa tarvitaan jonkun verran voimaa, mutta ei niin paljoa että pihdit painuvat pohjaan asti, koska silloin kontakti helposti aukeaa saumastaan.
  2. Joka tapauksessa kontakti leviää puristuksessa jonkun verran, joten sitä pitää todennäköisesti hieman kaventaa, jotta se mahtuu liitinkoteloon. Kavennus tapahtuu näillä pihdeillä helposti kauimmaisena pihtien kärjestä olevalla muotilla, johon kontakti laitetaan 90 astetta kierrettynä ensimmäiseen puristukseen verrattuna. Nyt puristus saa olla varsin kevyt, liitintä on tarpeen puristaa vain sen verran että se mahtuu liitinkoteloon.
  3. Tämän jälkeen voi vielä halutessaan tehdä kolmannen puristuksen ensimmäisessä puristuksessa käytetyssä muotissa kiinnityksen varmistamiseksi.

Kun puristus on valmis, työnnetään kontakti liitinkoteloon niin pitkälle että kuuluu pieni napsahdus. Napsahdus kertoo siitä, että kontaktin päässä oleva kieleke on lukittunut kotelossa olevan lehtijousen pään taakse. Mikäli käytetty virtajohto on ns. siiamilaista, eli plus- ja miinus-johtimet on vulkanoitu toisiinsa kiinni, on yleensä helpompaa tunkea molemmat johtimet samanaikaisesti valmiiksi toisiinsa kiinnitettyihin liitinkoteloihin.

Mustan ja punaisen liitinkotelon voi lukita toisiinsa käyttäen erityistä lukituspinniä (ks. kuva alla) tai esimerkiksi kuumaliimaa lukituspinnin tilalla, jolloin lukitus on tarvittaessa poistettavissa ja liitinkotelot erotettavissa toisistaan. Joidenkin mielestä lukituspinnin käyttö on vaarallista, koska se saattaa tipahtaa kolostaan esimerkiksi juuri sopivasti radion sisuksiin ja oikosulkea jotain. Pysyväisluontoisempaan kiinnitykseen sopii esimerkiksi syanoakrylaattiliima (ns. pikaliima, cyanoacrylic glue) siveltynä mustan liitinkotelon lohenpyrstöuraan, jonka jälkeen liitinkotelot on syytä yhdistää pikaisesti ennen kuin liima kuivuu.

Liitinkoteloiden lukitustappi

Vasemmassa alakuvassa on musta Powerpole ennen syanoakrylaattikäsittelyä ja oikeanpuoleisessa (tai alemmassa) kuvassa juuri liiman levittämisen jälkeen. Liimaa ei tarvitse käyttää ihan näin paljoa kuin tässä kuvassa näkyy, vähempikin riittää. Liiman uraan levittämisen jälkeen punainen liitinkotelo liu'utetaan mustan liittimen liimaa sisältävään lohenpyrstöuraan (loppuun asti!) ja annetaan kuivua muutaman minuutin. Liima kannattaa laittaa nimenomaan mustaan liitinkoteloon, jolloin liima ei karkaa liitoksen alta reunoille yhtä herkästi kuin levittämällä liima punaiseen liitinkoteloon. Liimattaessa liitinkotelot tällä tavalla pysyvästi yhteen ei kannata turhaan kuluttaa liimaa lukitustapin reiän tukkimiseen. Päinvastoin, jättämällä lukitustapin reikä vapaaksi säilyy mahdollisuus käyttää mm. BLOK-LOK:ia ja muita lukitustapin reikää hyödyntäviä asennustapoja.
Powerpole ennen liimaa Powerpole liiman jälkeen

Parempi puristustyökalu

Paremmat Powerpole-pihdit

Ylläolevassa kuvassa on erityiset Powerpolejen puristamiseen tarkoitetut pihdit. Kuten kuvasta näkyy, on valmistuttaja West Mountain Radio, joka viimeksi tarkistaessani myi näitä nimellä PWRcrimp hintaan 50 taalaa. Nykyisin käytännössä identtistä tuotetta nimellä TRIcrimp ja samaan 50 taalan hintaan myy myös Powerwerx. Kuten alempana olevasta kuvasta paremmin näkyy, pihdeissä on omat "lokeronsa" 15, 30 ja 45 ampeerin kontakteille ja käyttö on helppoa: kontakti kuorittuine johtoineen oikeaan koloon kontaktin kieliosa alaspäin ja puristus viimeiseen räikän napsuun asti, mutta ei yhtään pidemmälle. Johtojen työntäminen koteloon tapahtuu samoin kuin halvemman työkalun kohdalla ylempänä on kerrottu.

PWRcrimpin leuat

Alla vasemmalla näkyy PWRcrimp:llä 4 mm2 siiamilaiseen virtajohtoon rutistetut 30 A kontaktit päältä, eli kontaktipuolelta. Oikeanpuoleisessa (tai alemmassa) kuvassa näkyy samat kontaktit alapuolelta. Huomaa oikeanpuoleisessa kuvassa kontaktin lukitusmekanismin yksityiskohta: kontaktin kärjessä on pieni, mutta selvä kynnys, jonka taakse liitinkotelossa oleva lehtijousi menee ja näin lukitsee kontaktin paikalleen. Liitostavasta riippumatta erityisesti siiamilaiseen kaapeliin liitettyjen kontaktien on syytä olla suurin piirtein samalla korkeudella kaapelin suhteen sekä samassa tasossa (ei kiertyneenä toisiinsa nähden). Muussa tapauksessa kontaktien työntäminen liitinkoteloihin voi olla vaikeaa ja liitoksesta voi tuolla sähkönjohtavuuden ja toimintavarmuuden kannalta huono.
30 A Powerpole rutistuksen jälkeen yläpuolelta katsottuna 30 A Powerpole rutistuksen jälkeen alapuolelta katsottuna

Asennuksen lopuksi on syytä varmistaa, että molemmat kontaktit ovat riittävän hyvin "tyrkyllä" liitospuolelta katsottuna. Mikäli jompi kumpi tai molemmat kontaktit ovat selvästi vasemmalla alla olevassa kuvassa näkyviä huonommin esillä, voi kontakteja varovasti yrittää taivuttaa ylöspäin pienellä talttapäisellä ruuvimeisselillä. Tarvittaessa kontaktit voi myös poistaa liitinkotelosta pienellä ruuvimeisselillä kontaktia nostamalla ja virtajohdosta sopivasti työntämällä/vetämällä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy operaation lopputulos, onnistunut liitos, toisesta kulmasta.
Liittimien naamataulu Valmis Powerpole-kytky

Kallein puristustyökalu

Anderson tekee myös virallisia puristustyökaluja Powerpolelle, erikseen 15-30 A ja 45 A kontakteille. Hinta on jenkkilässä n. 160 taalaa kappale, epäilemättä liitoksistakin tulee hyviä (ei kokemuksia). Vaan on sitä hintaakin.

Muita vaihtoehtoja

Olen muutamia sekalaisia raportteja kuullut, että eristämättömien abiko-liitinten puristukseen tarkoitetuilla pihdeillä olisi menestyksellisesti puristeltu Powerpoleja. Itse en ole kokeillut.

OH2GLG raportoi, että hän on menestyksellisesti käyttänyt koaksiaalikaapeleiden puristuspihtejä 30A Powerpolejen puristamiseen. Pihtimallina oli mm. Partcon myymä RG-213 kaapelille tarkoitettu halpismalli HT-336K, eli leuka K ja siinä reikä ".128". Kunnollinen lopputulos vaatii, että käytetty johdin on tarpeeksi paksua, siis että se täyttää kunnolla kontaktin johdinsylinterin.

Powerpole-kötöstyksiä

Alta löytyy muutamia Powerpolen käyttösovelluksia kommentteineen.

Abiko-Powerpole
Monesti on tarvetta liittyä virtalähteissä yleisiin naparuuveihin, siihen sopii hyvin abiko-haarukka. Pyöreä abiko ei ole yhtä monikäyttöinen, monissa virtalähteissä naparuuvin ruuvattava osa ei irtoa kokonaan, jolloin pyöreää abikoa ei saa kiinnitettyä. Tietysti pyöreästä abikosta voi tehdä haarukan pienellä sivuleikkureiden käytöllä. Joskus voi olla myös tarvetta powerpoleen päättyville paljaille johtimille.

Akkukengät-Powerpole
Akkukengillä pääsee tarvittaessa tavalliseen lyijyakkuun hyvin kiinni. Sulakekotelot on syytä olla mukana isojen akkujen kanssa pelatessa. Akkukengät (50 A max) ja sulakekotelot (30 A max) piuhoineen on Biltemasta, nollajohdin on vihreä kun mustaa ei ollut tarjolla.

Powerpoletetty lyijyhyytelöakku sulakekoteloin Powerpolen voi myös tarranauhoittaa
Vasemmalla ylhäällä on kuva kiinteähkösti powerpoletetusta 25 Ah lyijyhyytelöakusta. Akun navat ovat n. M5-pultteja, joihin sulakekotelojen kautta kulkevat johdot (6 mm2) on kiinnitetty rinkula-abikoin. Nämä sulakekotelot kiinteine johtoineen on hankittu Powerwerxiltä. Lisäksi akun päälle on liimattu pätkä tarranauhaa ja vastaavasti Powerpolen ympärille on kääräisty vastakkaismerkkistä tarranauhaa. Virityksen tarkoitus on yksinkertaisesti ankkuroida liittimet jonnekin, jottei niiden tarvitse roikkua maassa vesilätäkössä tms. Akkukuvan oikealla puolella (tai alapuolella selainikkunan leveydestä riippuen) on lähikuva tarranauhasta. Tarranauhan liima saisi olla hieman tukevampaa, nykyisellään toisella puolella liitintä tarrojen loppupäät saattavat repsahtaa auki nauhan taivutuksen aiheuttaman jännityksen vuoksi.

Yllä BLOK-LOK, alla nippuside Anderson BLOK-LOK
Powerpoleliitoksen voi tarvittaessa lukita vetoa vastaan näppärimmin nippusiteellä. Lukitusta varten saatavilla on myös toisessa kuvassa paremmin näkyvä (ja teknisempi!) Andersonin BLOK-LOK, mutta itse pidän enemmän nippusiteestä. BLOK-LOKin käyttäminen vaatii, että Powerpole-puoliskoja ei ole lukittu toisiinsa lukituspinnillä tai millään muullakaan mikä tukkii liitinpuoliskojen välissä olevan pyöreän reiän. Lisäksi BLOK-LOK on hieman hankala laittaa kiinni ja irrottaa, nippusiteen kiinnitys on helppoa ja avaaminen onnistuu sivuleikkureilla. BLOK-LOK on toki uudelleenkäytettävissä, mikäli se säilyy ehjänä kiinnitys/irrotus-sykleissä..

Powerpole-haaroitusjohtoja
Erillisen Powerpole-jakorasian ohella Powerpole-liitoksia voi jakaa useampaan liittimeen tekemällä yksinkertaisia haaroitusjohtoja tunkemalla samaan Powerpole-liittimeen kaksi johdinparia. 2,5 mm2 ja sitä paksumpia johtimia käyttäessä voi haaroittimien teko olla haastavaa, koska liitinkotelosta ja -kontaktista loppuu tila. Hommaa voi helpottaa käyttämällä esimerkiksi 45 A kontakteja 30 A kontaktien tilalla ja yhdistämällä johtimet jo kotelon ulkopuolella ja laittamalla kutistesukkaa paljaaksi jäävän osan päälle.

Yksinkertaisia jatkojohtoja
Eripaksuisia ja -mittaisia jatkojohtoja usein tarvitaan. Joku ehdotti, että Powerpole-johdon päähän voisi aina laittaa kaksi Powerpolea, jolloin on aina vapaanä vähintään yksi liitin. Nämä ovat kuitenkin ihan tavallisia jatkojohtoja. Ohuempia johtimia Powerpolettaessa 15 A kontaktit ovat hyödyllisiä, mutta 30 A kontaktitkin toimivat kunhan ohuemman johtimen taittaa useampaan kertaan ennen kontaktiin työntämistä.

Powerpolen kiinnitys koteloon
Powerpolejen siistiä koteloon (esimerkiksi virtalähde, auto, laitteet) kiinnittämistä varten on saatavilla ylläolevassa kuvassa vasemmalla näkyviä valmiita moduleita (4x, olemassa myös 2x) noin 10 taalaan kappalehintaan esimerkiksi Powerwerxistä. Powerpolet voi liittää koteloon myös Powerpolen sivuissa olevista lovista, kuten oikealla on kannen avulla "puristettu" (kannen päällä teipin alla näkyvät Powerpolet ei liity koteloon kiinnittämiseen). Saatavilla on myös erityisiä metallilevyjä joiden avulla kiinnityksen voi varmistaa.

Powerpolen kiinnitys koteloon
Yllä OH2KXH:n kuvassa esimerkki siististä 2x Powerpole-modulin asennuksesta tehdastekoiseen virtalähteseen.

RIGrunner-jakotukki
West Mountain Radio valmistaa erityisiä Powerpoleilla varustettuja jakorasioita. Sekä syöttö että jokainen lähtö on varustettu erillisellä plus-linjassa olevalla tavallisella autosulakkeella. Tässä mallissa on myös yksinkertainen yli/alijännitteen ilmaisu ledeillä ja äänimerkillä. Kotelo on tukevaa metallia ja sisältökin tuntuu laadukkaalta. Mutta hintakin on kova, halvimmat RIGrunnerit ovat n. 50 taalaa ja kalleimmat päälle 100 taalaa.

RIGrunner sisältä
Ylläolevassa kuvassa on viidellä ulostulolla varustetun RIGrunnerin sisälmyksiä. Kuten kuvasta näkyy, liitinkotelot ovat samoja kuin johdoissakin käytettävät ja ne makaavat suoraan piirilevyllä. Kontaktit ovat erityisiä piirilevylle tarkoitettuja malleja. Levyllä näkyvät ledit ovat palaneen sulakkeen ilmaisua varten ja kondensaattorit tarjoavat ilmeisesti jonkinlaista suodatusta. Viisi ulostuloa loppuu kotiasemalla helposti kesken, mutta reissukäytössä harvemmin. Muista varasulakkeet!

OH2MW:n polejako
Yllä näkyy Lurun, OH2MW, ottamassa kuvassa hänen sovelluksensa Powerpole-jakorasiasta. Laatikon sisäpuolella johdot on yksinkertaisesti juotettu yhteen ja laatikko on lopuksi käytännössä valettu sisältä umpeen kuumaliimalla.

OH2HYT:n jakotukki OH2HYT:n jakotukki sisältä
Yllä OH2HYT:n sovellus Powerpole-jakotukista. Sisällä on siis kaksi "väylää" ja parille tökkelille myös sulakkeet molempiin johtimiin. Vedonpoisto on toteutettu nippusiteillä. Nyttemmin sisusta on täytetty kuumaliimalla. Tekijä ei suosittele kuumaliiman käyttöä tuossa tarkoituksessa.

OH2HYT sulakejohto
Tässä OH2HYT:n näppärä tapa lisätä mihin tahansa Powerpole-kytkentään sulakkeet molemmille johtimille. Sulakkeet ovat normaaleita autosulakkeita, tukevanoloiset sulakekotelot ovat peräisin Partcosta.

OH2HYT Powerpole-USB adapteri
OH2HYT:n kuvassa yllä tulitikkuaskin kokoluokkaa oleva Powerpole-USB adapteri. Sisällä on tavallinen 7805 lineaariregulaattori oheiskomponentteineen tarjoamassa 5 volttia kaikenlaisille USB-leluille.

OH6PS jakovehje
Yllä OH6PS:n ottama kuva tekemästään Powerpole-jakohärvelistä. Sisällä on kuulemma paljon kuparia ja kuumaliimaa, sulakekoteloita vain yksi kun enempää ei mahtunut.

OH6PS powerpoletettu virtalähde
Yllä OH6PS:n ottama kuva powerpoletetusta virtalähteestään. Tupakansytytinliitäntä on poistettu ja korvattu kolmen Powerpole-parin yhdistelmällä, jonka kiinnitys on varmistettu epoksilla.

OH6PS Powerpole-kiinnitysraudat käytössä
Edelleen OH6PS:n powerpole-säätöjä hänen ottamassaan kuvassa. Ylemmässä SEC-1223 virtalähteessä on tehdastekoinen kahden Powerpolen asennuspaneelipalikka. Alempaan virtalähteeseen Powerpolet on kiinnitetty virtalähteen runkoon tarkoitusta varten tehdyillä kiinnitysraudoilla.

OH6PS:n hamdr:n powerpolekytkentä OH6PS:n hamdr:n powerpolekytkentä
Yllä taas lisää OH6PS:n kuvia. Tällä kertaa sivuosassa hamdr, 2 metrille soveltuva dataradio. Hamdr:n alkuperäinen virtaliitin on kolmepiikkinen XLR, mikä ei ole ihan sähkönsyöttöön suunniteltu. Powerpolejen kiinnitys hamdr:n runkoon on tehty hieman rälläköidyillä powerpole-kiinnitysraudoilla.

OH3MBC jakovehje
Yllä OH3MBC:n ottama kuva tekemästään Powerpole-jakohärvelistä. Alla hänen kommenttinsa tuotoksestaan:

Kyseisessä palikassa syöttö on hoidettu 75A PowerPole-parilla, ja jakelu
8x 30A PowerPole-parilla. Johdonsuojakytkimenä on käytetty  jostain edes-
menneestä 48VDC-järjestelmästä ripattu 63A kaksikko. Sopiva kotelo löytyi 
Biltemasta varsin kohtuulliseen hintaan. Kotelon sisällä ei ole mitään 
erikoista, paitsi aivan liian vähän tilaa sinne tungettuun johdinmäärään 
nähden.

Mikäli joku aikoo vastaavan itselleen tehdä, kannattaa huomioida:

- Valitse suhteellisen ohuella eristeellä varustettu taipuisa johdin.
- Kiinnitä johtimet ensin kytkimeen, ja katko sitten sopivan pituisiksi.
- Varaa johtimien asetteluun pieniä nippusiteitä.
- Asennusaukkojoen laatimiseen käy parhaiten mattoveitsi, paineilma-
  käyttöinen jyrsin oli overkilliä. ;)

Tupakansytytin-adapterit
Jokaisesta autosta löytyy tyypillisesti tupakansytytinliitäntä sähkön ulosottoa varten. Myös monissa laitteissa on ennestään tupakansytytintöpseleitä, joten molempaa sukupuolta olevat tupakansytytinadapterit ovat monesti tarpeen. Powerpolen käyttö tupakansytytinliitännän yhteydessä ei luonnollisestikaan kasvata tupakansytytinliitännän virrankestoa, mutta kyllä se tyypilliseen VHF/UHF-mobileradioon riittää, ainakin jos ei käytä suurinta lähetystehoa.

Whatt Meter mittari
Powerpoleilla varustetulla Astro Flightin valmistamalla Whatt Meterillä on mahdollista seurata esimerkiksi akun kapasiteetin käyttöä. Mittari siis mittaa jännitteen ja mittarin läpi kulkevan virran sekä laskee niiden perusteella hetkellisen tehon ja mittarin käynnistymisestä lukien läpikulkeneen virran ampeeritunneissa. Mittarissa ei ole mitään hallintalaitteita ja se unohtaa kaikki tiedot syöttövirran katketessa. Tämäkään ei ole erityisen halpa laite (n. 70 taalaa), mutta hauska lelu kuitenkin ja jopa hyödyllinen mm. akkujen latausta/purkua seuratessa.

Nyttemmin tarjolla on myös tietokoneen sarjaporttiin kytkettävissä olevia vastaavantyyppisiä mittareita, joilla lukemien muuttuminen ajan kuluessa on helppo tallentaa ja visualisoida. Esimerkkinä tällaisesta mittarista mainittakoon West Mountain Radion PWRmeter Plus.

Powerpole-etusivu

IPv6 ready